Valikko Sulje

Futsalkatsaus Italiasta – Ohjelmasssa cupin Final Four

Serie A:n kevätkierros on käynnistynyt joulutauon jälkeen kolmella kierroksella, joilla on nähty muutamia yllätyksiä. Esimerkiksi tällä hetkellä kolmantena sarjassa oleva Pesaro joutui poistumaan vuoden ensimmäisessä kamppailussa tappio niskassaan Latinan (10. eli kolmanneksi viimeinen) kotistadionilta, eikä heille jäänyt viime viikonloppuna Metan vieraanakaan kuin yksi piste käteen. Niin ikään sarjakärki Acqua&Sapone koki vuoden alussa ”vieraskentällä” – eli omalla kotiareenallaan – tappion paikallisottelussa Civitellaa (9.) vastaan. Civitellan kotitaika piti myös viime lauantaina, kun he nousivat 5-4 -kotivoittoon Feldi Ebolia vastaan oltuaan tappiolla ensimmäisen jakson jälkeen 1-4. Maalikoosteen voit katsoa tästä.

Heikko ja joulumarkkinoiden aikaan edelleen heikentynyt Lazio nappasi puolestaan viime lauantaina ensimmäisen voittonsa jumbofinaalissa Arzignanoa vastaan, ja nousi sarjataulukossa pisteen päähän heistä. Kärjessä Acqua&Sapone on repäissyt viiden pisteen kaulan, mutta heidän perässään tulee kolmen pisteen sisällä tiivis rykelmä Rieti-Pesaro-Napoli-Maritime. Civitella on noussut enää neljän pisteen päähän playoff-paikasta, kun kyseisellä sijalla (8.) majaileva Came ei ole napannut tämän vuoden puolella vielä pistettäkään.

Serie A sarjataulukko.

Liiga jatkuu 15. ottelukierroksella cupin lopputurnauksen ja maajoukkuetauon takia vasta 9.2. Tulevana viikonloppuna kannattaa suunnata siis katseet Italian cupin neljän joukkueen lopputurnaukseen. Isäntäjoukkue Pesaro saa vastaansa välierissä la 26.1. klo 18 (Suomen aikaa) Serie A2:n Todis Lido di Ostian, joka selvitti tiensä Final Fouriin kohtaamatta yhtään liigajoukkuetta. Toisessa välierässä klo 20.30 kohtaavat liigan kuntopuntarin ääripäät Came ja Rieti. Finaali pelataan su 27.1. klo 20.30.

Pesaro – Todis Lido di Ostia (Serie A2)
La 26.1
18:00 (Suomen aikaa)

Came – Rieti
La 26.1
20.30 (Suomen aikaa)

Finaali:
Su 27.1
20:30 (Suomen aikaa)

Kaikki ottelut näkyvät livelähetyksinä PMG Sport Futsalin Facebook-sivulla. (Jutun kuvat: https://www.divisionecalcioa5.it)

FUTSALfratelli

Jukka Kytölän uusin blogikirjoitus on myös ilmestynyt. Kirjoitus käsittelee hyökkäyspelaamista Serie A2 joukkue Mantovassa. Jutun löydät täältä: https://futsalfratelli.blogspot.com/2019/01/pallon-pelaaminen-organisoidun.html?m=1

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *